sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Daim-kakku

Iskän synttäreitä vietettiin tänään 30.12. Daim on yksi meidän iskän lempisuklaista, joten tein synttärikahville tällaisen kakun. Kakku on muunnelma aiemmin tekemästäni Hellapoliisin sivuilta löytyneestä Daim-valkosuklaakakusta, josta tällä kertaa jätin valkosuklaan pois. Hyvin toimi näinkin eikä ollut liian imelä!!!

(Nappasin tämän kuvan kännykällä, joten valitettavasti kuva on hieman epätarkka)


Pohja:
175 g Domino-keksejä (yksi pötkö)
50 g voita

Täyte:
2,5 dl Flora Vispiä
200 g vaniljarahkaa
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5 liivatetta
2 rkl sitruunanmehua
1,5 isoa Daimia rouhittuna

Murskaa keksit ja sekoita keksinmuruihin sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija 20 cm).

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma, lisää sokerit ja rahka. Sekoita joukkoon sitruunanmehu ja rouhitut Daimit. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan (n. 1/2dl)  kiehuvaa vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Koristele esim. Daim-rouheella

lauantai 29. joulukuuta 2012

Mustikka-valkosuklaamuffinit

Joulun välipäivien vieraille takaisin myös nopeasti mustikkamuffinsseja. Pitkään aikaa en ollutkaan tehnyt mustikkamuffinsseja ja niitä tekikin nyt kovasti mieli. Ostin kaupasta vielä pari valkosuklaapatukkaa, jotka rouhin taikinaan mukaan.

 12 kpl

150 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa (/kermaa)
2 dl pakastemustikoita
75 g valkosuklaata

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi jäiset mustikat ja rouhittu valkosuklaa nuolijalla sekoittaen.

Nosta taikinaa lusikalla muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa 12-15 minuuttia.

Nämä muffinssit tuli tehtyä todella kiireellä. Mikäli aikaa olisi ollut enemmän, olisi muffissit voinut koristella vielä esim. sulatetulla valkosuklaalla. Mutta hyvin nämä maistuivat ihan näinkin!

Helpot ja nopeat tonnikalapiiraat

Joulun välipäivinä ystäväperhe tuli käymään vierailulla kohtalaisen lyhyellä varoitusajalla. Tarjosin heille näitä tonnikalapiiraita, jotka ovat todella nopeita tehdä. Tällä kertaa nopeutin hommaa vielä yhdellä asteella ostamalla valmiin piirakkataikinapohjan, jonka jaoin 12 osaan ja painelin taikinan muffinssipellin syvennyksiin ja reunoille.

 12 kpl
pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä
(1/2 tl suolaa)

täyte:
1 prk tonnikalaa (paloina öljyssä)
pala punaista paprikaa
100 g juustoraastetta
2 munaa
2,5 dl ruokakermaa
tilliä
suolaa
pippuria

Valmista pohja nyppimällä voi, suola ja jauhot. Lisää vesi, mutta älä vaivaa liikaa ettei taikina sitkisty. Painele taikina muffinssipellin syvennyksiin ja reunoille.

Jaa tonnikala ja silputtu paprika tasaisesti jokaiseen muffinssipellin syvennykseen. Ripottele päälle juustoraaste. Sekoita munat ja kerma keskenään. Mausta muna-kermaseos suolalla ja pippurilla ja leikkaa joukkoon tuoretta tilliä. Lusikoi muna-kermaseos syvennyksiin tonnikalan, paprikan ja juustoraasteen päälle.

Paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Piparkakkutöitä

Tänä jouluna innostuin piparkakkutöistä oikein kunnolla. Aluksi suunnitelmissani oli tehdä vain yksi piparkakkutalo kummitytölleni, joka on oikein innokas Peppi-fani. Siitä lähtikin sitten ajatus Peppi-talosta. Valmiita kaavoja en löytänyt vaan suunnittelin itse mieleiset kaavat. Mallina pidin kummityttöni lempi leikkikalua, puista Peppi-talo, jolla hän tykkää leikkiä lähes päivittäin. Tällainen siitä sitten tuli!





Sitten kuitenkin ajattelin, että pitäähän sitä piparkakkutalo tehdä vielä itsellenikin! Monessa blogissa olen törmännyt tänä vuonna kauniisiin piparikirkkoihin ja niistä inspiroituneena tein tällaisen piparkakkukirkon.



Seuraavaksi löysin hauskan näköiset kaavat piparkakkureestä ja päätinpä sitten tekaista yhden reen anopilleni joulukukan asemasta.





Agilityvalmentajilleni tein vielä joulutervehdykseksi muutamat koira-aiheiset (bordercollie ja villakoira) piparkakut. Alarivin havannankoirat jäivät kotiin.




Ja lopuksi pyöräytin kummitytölleni muutamat Hello Kitty -piparit






Valmistujaiskakku parturi-kampaajalle

Kollegani tytär valmistui parturi-kampaajaksi ja heiltä tuli pyyntö kakuista valmistujaisjuhlaan. Kakun koristeeksi toivottiin jotakin tulevaan ammattiin viittaavaa. Tein juhliin kaksi kakkua; 8 ja 4 munan kakut. Kakkujen täytteenä toiveen mukaan mansikka- ja valkosuklaamousset. Kakun päällä itse tehty vaahtokarkkimassa. Koristeet sokerimassaa.




Puolukka-kinuskikakku

Etsiskelin tänä jouluna jotain vaihtoehtoa glögikakulle ja törmäsin muutamaan puolukkaiseen tuorejuustokakkuohjeeseen. Muokkasin useammasta ohjeesta tämän reseptin.


pohja:
200 g piparkakkuja
75 g voita

täyte:
6 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl Flora Vispiä
2 dl kinuskikastiketta
vajaa 200 g puolukoita (pakaste)
1 tl vaniljasokeria
(sokeria)
1/2 dl puolukkamehua

Murskaa piparit muruiksi ja sekoita piparimurujen joukkoon sulatettu voi. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Halutessasi laita myös reunoille suikaleet leivinpaperista, tällöin kakku irtoaa paremmin vuoasta ja reunasta tulee tasaisempi.

Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Sulata puolukat ja soseuta ne tasaiseksi soseeksi sauvasekoittimella. Lisää puolukkasoseen joukkoon tuorejuusto ja kinuskikastike. Vaahdota kerma ja lisää se varovasti puolukka-tuorejuusto-seokseen. Mausta vaniljasokerilla ja halutessasi sokerilla. Itse lisäsin noin 1 rkl sokeria. Kiehauta puolukkamehu ja liuota kuivaksi puristetut liivatteet kuumaan mehuun. Lisää liivateseos varovasti täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.


Halutessasi voit tehdä kakun päälle myös kiilteen puolukkamehusta. Tällä kertaa tämä kakku ilman kiillettä pelkkien sokerimassakoristeiden kanssa.

kiille:
3 liivatelehteä
2 dl puolukkamehua

Valmista kiille kun kakku on hyytynyt. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan noin 10 minuutiksi. Kiehauta noin 1/2 dl puolukkamehua ja liuota liivatteet kuumaan mehuun. Lisää liivateseos lopun puolukkamehun joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hetki ja lusikoi liivateseos varovasti kakun pinnalle. Nosta kakku vielä kylmään muutamaksi tunniksi ennen koristelua ja herkuttelua.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kalakakku

Innokkaalta 5-vuotta täyttävältä pikku kalamieheltä tuli toive, että synttärikakussa pitäisi olla kala, mielellään hauki tai kirjolohi! Kyllä meinasi mennä sormi suuhun, että en kyllä kalaa osaa millään tehdä! Netistä löytyi kuitenkin taas mukavia idoita ja tällainen siitä sitten tuli! Välissä toiveen mukaan valkosuklaa- ja mansikkamousse.



Pohja:
8 munaa
240 g sokeria
120 g vehnäjauhoja
120 g perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos varovasti sekoittaen.  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 30-45 minuuttia.

Kostutukseen Spriteä.

Mansikkamousse:
1/2 l  pakastemansikoita
2,5 dl Flora Vispiä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
sokeria
vaniljasokeria

Soseuta mansikat ja vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja mansikkasose, mausta mieleiseksi. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan (vajaa 1/2 dl) kuumaa vettä ja lisää liivateseos mansikkavaahtoon.

Valkosuklaamousse:
2,5 dlFlora Vispiä
100 g maustamaton tuorejuustoa
130 g valkosuklaata (Pandan valkosuklaalevy)
4 liivatetta
sokeria

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja sekoita siihen tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Tarkista maku ja halutessasi lisää hieman sokeria. Kiehauta n. 2 rkl vettä ja liuota liivatteet siihen. Kaada liivateliuos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteeseen.

torstai 29. marraskuuta 2012

Toast skagen

Katkarapuleivät ovat suurinta herkkuani! Nämä pikku leipäset tein pikaisesti kahvipöytään suolaiseksi palaksi. Isommassa koossa sopivat hyvin esimerkiksi alkuruoaksi.


paahtoleipää
1 prk jokiravun pyrstöjä liemessä (tai pakastekatkarapuja)
1/2 prk ranskankermaa
punasipulia
tilliä
sitruunanmehua
suolaa
pippuria

Paahda leivät joko paistinpannussa tai leivänpaahtimessa. Halutessasi voitele leivät kevyesti ja ota ympyrämuotilla leivistä sopivat palaset. Sekoita keskenään hyvin valutetut ja kuivatut ravut, silputtu punasipuli ja ranskankerma. Mausta tillillä, sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Lusikoi täyte leipien päälle ja koristele esim. tillin oksilla ja sitruunaviipaleilla.


New York Cheesecake

Mieheni synttäreitä vietettiin viime viikolla ja toiveena kakuksi oli perinteinen cheesecake ja mansikkakastike. Tämä kakku on superhelppo tehdä ja niin hyvää!


pohja:
15 kpl Digestive-keksejä
75 g voita

täyte:
600 g Philadelphia tuorejuustoa
2 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
2 ½ dl kermaa
1 dl maissitärkkelystä
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu

mansikkakastike:
1/2 l pakastemansikoita
sokeria


Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin. Pingota irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa kaikki täytteen ainekset yhteen tasaiseksi massaksi ja kaada vuokaan pohjan päälle. Paista kakkua 170 asteisen uunin alatasolla tunnin ajan. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen tarjoilua, mieluummin seuraavaan päivään.

Valmista mansikkakastike soseuttamalla mansikat ja mausta mieleiseksi sokerilla.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivän Minttusuklaa cupcaket


Isänpäivää edeltävä viikko oli niin kiireinen, ettei aikaa kakun teolle löytynyt mistään. Bongasin tämän reseptin muutama viikko sitten Valion Eila -mainoksesta ja ajattelin testata reseptiä jossain väissä. Tämä aamuna pyöräytin sitten pikaisesti nämä cupcaket. Ihan en tyytyväinen ollut näiden kuppikakkujen koostumukseen, mutta maku sen sijaan oli kohdillaan. Täytynee joku kerta testata nämä maut toisen muffinireseptin kanssa.

12 kpl
1 prk kermaviiliä
100 g voita
1 muna
1 tl piparminttuaromia
80 g tummaa suklaata
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Minttusuklaakuorrute
200 g voita
6 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä
2-3 rkl kaakaojauhetta
1/4 tl piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä

Sekoita kulhossa kermaviili, sulatettu jäähtynyt voi, muna ja piparminttuaromi. Rouhi suklaa. Lisää suklaarouhe ja kuivat aineet. Sekoita taina nopeasti tasaiseksi.
Voitele muffinipellin syvennykset tai laita niihin muffinivuoat. Jaa taikina syvennyksiin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 14-16 minuuttia.

Valmista kuorrute sekoittamalla sähkövatkaimella huoneenlämpöinen voi, sokerit ja vesi tasaiseksi kreemiksi. Jaa kreemi kahteen osaan. Lisää toiseen osaan kaakaojauhe ja toiseen piparminttuaromi sekä vihreä elintarvikeväri. Sekoita molemmat hyvin. Aseta tähtitylla pursotinpussiin. Lusikoi suklaakreemi pussin toiselle laidalle ja piparminttukreemi toiselle. Pursota kreemi jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.


Hyvää isänpäivää Rakas Isä! <3

torstai 8. marraskuuta 2012

Blogi avattu! Tervetuloa!

Reilu kuukausi sitten loin itselleni tänne Bloggeriin blogipohjan, johon olen nyt lisäillyt tekemiäni leipomuksia ja niiden reseptejä viimeisen neljän vuoden ajalta. Blogin lähtöajatuksena oli toimia lähinnä omana reseptiarkistonani ja laitoin tämän nyt julkiseksi sillä ystäviltä tulee aina aika ajoin kyselyjä resepteistä ja täältäpä ne nyt sitten löytyvät. Suurimman osan resepteistä olen löytänyt muista blogeista, lehdistä ja kirjoista, ja niitä olen sitten soveltanut omien ideoiden ja mieltymysten mukaan. Vanhat reseptit voivat olla ihan epätarkkoja, kun ihan kaikkia tekemisiä ei enää muista :)
Toivottavasti viihdyt blogini parissa!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

New York Cupcakes

Kesäkuussa 2012 toteutui yksi unelmani eli matka New Yorkiin! Herkuttelimme tietysti Magnolia Bakeryn Cupcakeilla ja mukaan tarttui myös Magnolia Bakeryn leivontakirja, josta täytyi tietenkin ensimmäisenä leipoa oma versioni kuppikakuista! Ennen leipomista täytyi vaan muuntaa nuo yksiköt, Fahrenheitit ja cupit, vähän kotoisampiin muotoihin...

Vanilla cupcakes 12 kpl
3,3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,2 dl suolatonta voita
2,4 dl sokeria
2 munaa
1,2 dl maitoa
1/2 tl vanilja-aromia

Vaahdota huoneenlämpöinen voi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista vielä noin 3 minuutin ajan. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.  Lisää kuivat aineet kolmessa osassa vuorotellen vanilja-aromilla maustetun maidon kanssa. Jaa taikina tasaisesti muffinssivuokiin ja paista 20-25 minuuttia  175 asteessa. Anna kuppikakkujen jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista.

Vanilla buttercream
1,2 dl suolatonta voita
7-9 dl tomusokeria
0,6 dl maitoa
1 tl vanilja-aromia

Vatkaa pehmeä voi, noin puolet tomusokerista ja vanilja-aromilla maustettu maito pehmeäksi vaahdoksi sähkövatkaimella 3-5 minuutin ajan. Lisää loput tomusokerista vähitellen desi kerrallaan kunnes kuorrute on sopivan paksua pursotettavaksi. Kuorrutetta voi halutessaan värjätä elintarvikevärillä. Pursota (tai levitä) kuorrute kuppikakkujen päälle ja koristele.

Halloween-koristeet

Kävimme Pyhäinpäivänä Okko-pojan 5 v. synttäreillä. Lyhyellä varoitusajalla sain pyynnön tehdä muutaman koristeet valmiiksi tilatun kinuskikakun päälle. Pikaisesti väsäsin muutaman halloween-lepakon ja -kurpitsan kakun päälle huhuilemaan! Koristeet tehty sokerimassasta.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tuplasuklaatäytekakku

Vanhempani viettivät 39. hääpäiväänsä ja tein heille aamukahville tällaisen suklaisen täytekakun.


Pohja:
4 munaa
120 g sokeria
60 g vehnäjauhoja
60 g perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos varovasti sekoittaen.  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (20 cm). Paista 175 asteessa uunin alatasolla 30-45 minuuttia.

Kostutukseen käytin Spriteä.

Tummasuklaatäyte:
 2 dl kermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g taloussuklaata
3 liivatetta
sokeria

Valkosuklaatäyte:
2 dl kermaa
100 g maustamaton tuorejuustoa (tai vaniljarahkaa)
130 g valkosuklaata (Pandan valkosuklaalevy)
3 liivatetta
sokeria

Valmista tummasuklaatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja sekoita siihen tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Tarkista maku ja halutessasi lisää hieman sokeria. Kiehauta n. 2 rkl vettä ja liuota liivatteet siihen. Kaada liivateliuos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteeseen.

Täytin kakun rengasvuoassa. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Laita pohjalevy rengasvuoan pohjalle ja kostuta se kevyesti Spritellä. Kaada tummasuklaatäyte pohjan päälle vuokaan. Nosta päälle seuraava kakkulevy ja kostuta se. Valmista valkosuklaatäyte samalla tavalla kuin tummasuklaatäyte. Kaada valkosuklaatäyte seuraavaksi, laita kansilevy päälle ja kostuta. Anna kakun hyytyä ja tekeytyä seuraavaan päivään. 

Kuorrutus:
100 g taloussuklaata
1/2 dl vispikermaa

2,5 - 3 dl vispikermaa pursotuksiin
tomusokeria

Paloittele suklaa kattilaan kuorrutusta varten. Lisää kerma. Sulata miedolla lämmöllä sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä kuorrutusta hiukan ja kaada ohuena nauhana kakun päälle.

Lopuksi vaahdota kerma, mausta tomusokerilla ja pursota kerma reunoille. Kakun päälle koristeeksi laitoin sokerimassasta tehdyn ruusun.

torstai 25. lokakuuta 2012

Ristiäiskakku

Sain kunnian tehdä ristiäiskakun työkaverini pienelle tyttövauvalle. Toiveena oli vaaleanpunaiset tossut koristeeksi ja täytteeksi valkosuklaa- ja mansikkamousset.

Pohja:
8          munaa
240 g   sokeria
120 g   vehnäjauhoja
120 g   perunajauhoja
1 tl       leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos varovasti sekoittaen.  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 30-45 minuuttia.

Kostutukseen Spriteä.

Mansikkamousse:
300 g  pakastemansikoita
3 dl     Flora Vispiä
5         liivatelehteä
           sokeria
           vaniljasokeria

Soseuta mansikat ja vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto ja mansikkasose, mausta mieleiseksi. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan kuumaa vettä ja lisää liivateseos mansikkavaahtoon.

Valkosuklaamousse:
2          munaa
0,5 dl   sokeria
2,5 dl   Flora vispiä
200 g   valkosuklaata
5          liivatelehteä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Pursotukset Flora Vispiä. Tossut tehty sokerimassasta.

Kaivurikakku

Kummitätini pyysi minua tekemään kakun hänen pojan poikansa synttäreille. 6-vuotiaan synttärisankarin toiveena oli kaivurikakku, jossa olisi ainakin kaivuri ja pikkuauto. Netistä löysinkin sitten ideaa kakkuun, jota lähdin toteuttamaan. Täytteenä mansikkamousse ja valkosuklaamousse. Tällaisen kaivurikakun sain aikaiseksi ja oli ollut sankarille mieleinen :) Kakun mukaan laitoin vielä keksin muruja, jota laitettiin vasta paikan päällä kakun päälle kaivurille hiekaksi.


 


Pohja:
8          munaa
240 g   sokeria
120 g   vehnäjauhoja
120 g   perunajauhoja
1 tl       leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos varovasti sekoittaen.  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 30-45 minuuttia.

Kostutukseen Spriteä.

Mansikkamousse:
300 g  pakastemansikoita
3 dl     Flora Vispiä
5         liivatelehteä
           sokeria
           vaniljasokeria

Soseuta mansikat ja vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto ja mansikkasose, mausta mieleiseksi. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan kuumaa vettä ja lisää liivateseos mansikkavaahtoon.

Valkosuklaamousse:
2          munaa
0,5 dl   sokeria
2,5 dl   Flora vispiä
200 g   valkosuklaata
5          liivatelehteä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Kakku päällystetty vaahtokarkkimassalla, jonka alla sokerikreemi.  Koristeet sokerimassaa.

Sokerikreemi:
250 g    voita
2,5 dl    tomusokeria
3 tl        vaniljasokeria
2 rkl      vettä

Vatkaa keskenään huoneenlämpöinen voi, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää lopuksi neste joukkoon vatkaten.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Omenakakku

Tänä syksynä saimme runsaan omenasadon ja omenapiirakkaa tulikin leivottua useita kertoja. Loput omenat keittelin soseeksi ja siitä tulikin idea laittaa omenaa myös kakun täytteeksi. Tällaisen omenakakun pyöräytin eräänä lauantaina päiväkahville.

Kakku on koottu kulhoon, jota varten paistoin yhden neljän munan kääretorttupohjan, josta leikkasin sopivan kokoiset ympyrät. Kostutukseen käytin Spriteä ja täytteenä siis omenamoussea sekä valkosuklaamoussea. Päällinen on vaahtokarkkimassaa.

Omenamousse:
5 dl omenasosetta
2,5 dl Flora Vispiä
5 liivatetta
kanelia ja sokeria maun mukaan

Vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto ja omenasose ja mausta mieleiseksi sokerilla ja kanelilla. Liuota kylmässä vedessä lionneet liivatteet pieneen tilkkaan vettä (noin 3 rkl) ja lisää liivateseos omena-kermavaahtoon.

Valkosuklaamousse: (puolikas annos)
2          munaa
0,5 dl   sokeria
2,5 dl   Flora vispiä
200 g   valkosuklaata
5          liivatelehteä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Jalkapallokakku

7-vuotta täyttävän pojan synttäreille toiveena oli jalkapalloaiheinen kakku. Täytteenä valkosuklaamousse ja mansikkamousse. Päällinen vaahtokarkkimassaa (valkoinen) ja sokerimassaa (musta).

Auringonkukkakakut


Erään yhdistyksen 20-vuotisjuhliin täytekakkua noin 40 hengelle. Kakkujen täytteenä mansikkamoussea. Pienempi kakku gluteeniton ja laktoositon.

Pääsiäiskakku

pohja:
150 g  kaurakeksejä
75 g    voita sulatettuna

rahkatäyte:
4          liivatelehteä
½ dl     sitruunamehua
500 g   maitorahkaa
1 rkl     vaniljasokeria
1 ½ dl   sokeria
2 dl      kuohukermaa

persikkatäyte:
5          liivatelehteä
½ dl     sitruunamehua
2 tlk     persikoita (à 425/240 g)
1 dl       sokeria


Jauha keksit hienoksi ja sekoita voisulan kanssa. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja painele seos vuoan pohjalle.

Valmista ensin rahkatäyte. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa kulhossa keskenään rahka ja sokerit. Purista liika vesi liivatelehdistä ja sulata ne kiehuvan kuumaan sitruunamehuun. Kaada liivateseos rahkaseokseen. Vaahdota kerma ja sekoita rahkaseokseen. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Valmista noin tunnin päästä persikkatäyte. Valuta ja soseuta persikat, ripota sekaan sokeri. Käsittele liivatelehdet kuten edellä. Lisää liivate ohuena nauhana samalla voimakkaasti vatkaten. Kaada persikkatäyte jähmettyneen rahkatäytteen päälle. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Koristele kakku suklaalla tai esim. suklaisilla pääsiäismakeisilla.

Kermaruusukakku


Ruusuinen syntymäpäiväkakku äidilleni helmikuussa 2012!

Helinä keiju -kakut

Kummityttöni Fannin 4-vuotis syntymäpäiviä juhlittiin helmikuussa 2012. Pikkuneidin toiveena oli Helinä keiju -kakku, joita tehtiinkin sitten kaksin kappalein. Alempi vaaleanpunainen kakku oli hieman pienempi ja oli tarjolla seuraavana päivänä kaverisynttäreillä. Täytteenä molemmissa kakuissa mansikkamoussea.





Piparkakkutalo 2011


Oktonautti-kakut


Kaverin pojalla oli toiveena saada kakku 4-vuotisjuhliin Oktonautti-teemalla. Oktonautit olivat minulle täysin outo juttu, mutta onneksi netistä löytyi kuvia ja pitihän se yksi jakso tv:stäkin katsoa. Toinen kakku meni päiväkotiin ja toinen varsinaisiin synttärijuhliin.

Voileipäkakkurulla

Tämä ohje herkullisiin tonnikala-mozzarella-rulliin on löytynyt aikanaan Hellapoliisin sivulta.

1 pkt   Reilu paahtoleipää
           lihalientä kostutukseen

Täyte:
2 prk   tonnikalapaloja öljyssä
1 prk   creme fraichea
           pippuria
1          pieni punainen paprik
½         pieni punasipuli
1 pkt    mozzarellaa
           kermajuustoa

Päälle:
200 g    ruohosipulituorejuustoa
150 g    ranskankermaa

Leikkaa leivistä kaikki ensin kaikki reunat. Levitä leivinpaperilla vuoratulle tarjottimelle 4-5 viipaletta vierekkäin ja toiseen suuntaan 3. Kostuta leivät lihaliemellä.
Sekoita täytettä varten valutetut tonnikalat, ranskankerma, silputtu paprika ja punasipuli. Mausta pippurilla. Levitä seos kauttaaltaan leipien päälle. Tee keskelle levyä leveyssuunnassa rivi, jossa on viipaloitua mozzarellaa ja kermajuustoa.
Kääri leivinpaperia apuna käyttäen tiukalle rullalle, nosta hetkeksi kylmään.
Sekoita kuorrutetta varten tuorejuusto ja ranskankerma, levitä seos kakun pintaan ja koristele mielesi mukaan.

Kamerakakku

Valokuvausta harrastavalle miehelleni aiheeseen liittyvä kamerakakku.

Isänpäiväkakku

Vuoden 2011 Isänpäiväkakkuna oli tuplasuklaatuorejuustokakku, jonka päällä Marianne-crushia ja sokerimassasta tehdyt Reinot.

pohja:
200 g    Digestive-keksejä
75 g      voita

tumma täyte:
3          liivatetta
200g    tummaa suklaata
1 prk    maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl     tomusokeria
2 dl      kuohukermaa
2 rkl     kahvia / kahvilikööriä

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla, yhdistä siihen tuorejuusto. Sulata suklaa ja sekoita sulatettu suklaa tuorejuusto-kermaseokseen. Liuota kylmässä vedessä liotetut liivatteet kuumaan kahviin tai kahvilikööriin. Sekoita täytteeseen hieman jäähtynyt liivateseos. Kaada täyte vuokaan ja nosta se jääkaappiin hyytymään vaalean täytteen valmistumisen ajaksi.

vaalea täyte:
3          liivatetta
200g    valkosuklaata
2 dl      kuohukermaa
2rkl      maitoa (vettä)
1 prk    vaniljarahkaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita siihen vaniljarahka. Sulata suklaa ja yhdistä se kerma-rahkaseokseen. Sulata kylmässä vedessä liotetut liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä tai maitoa. Lisää hieman jäähtynyt liivateseos täytteeseen. Kaada täyte tumman täytteen päälle. Hyydytä kakkua jääkaapissa yön yli.
Koristele kakku.

Merirosvokakku

Aapo toivoi 7-vuotisjuhliinsa merirosvokakun. Täytteenä mansikkamousse. Reunoilla lakumattoa ja kermapursotukset. Koriste sokerimassaa ja salmiakkikarkkeja tykinkuulina.

Leijonakakku

Nuutti 6 v. toivoi synttäreilleen leijonakakun, jossa täytteenä Pätkismousse ja valkosuklaamousse. Kakkua varten tein kuuden munan kakkupohjan, jonka kostutin Spritellä.

Pätkismousse
1 pss Pätkis mini bites
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk Flora Vispiä

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto. Sulata pätkikset mikrossa ja lisää sulanut suklaa kerma-tuorejuustoseokseen.

Valkosuklaamousse:
2          munaa
0,5 dl   sokeria
2,5 dl   Flora vispiä
200 g   valkosuklaata
5          liivatelehteä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Mansikkatäytekakkuja

Mikäpä olisi kesällä parempaa kuin perinteinen kermakakku tuoreista mansikoista. Tässä pari tekemääni mansikkakakkua, ylempi kakku syötiin Juhannuksena 2011 ja alempi kakku meni eräisiin rippijuhliin kesällä 2012.

Molemmissa kakuissa on täytteenä mascarponevaahtoa (2,5 dl Flora Vispiä vaahdotettuna ja 1 prk Mascarponejuustoa, sokeria maun mukaan) ja tuoreita mansikoita viipaloituna.

Tämä kakku on tehty lokakuussa 2011 hautajaisiin. Toiveena oli perinteinen mansikkakakku. Täytteenä mansikkamousse ja päällä pakastemansikoita sekä hyytelösokerista tehty kiille.

Valmistujaiskakku

Ystäväni valmistui erityisopettajaksi ja valmistujaisia juhlittiin kesäkuussa 2011. Täytteenä valkosuklaamousse ja limemousse.

Limemousse
4 liivatetta
2 limeä (1,5:n raastettu kuori, 2:n mehu)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kermaa

 
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Pese limet huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehut. Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuusto, limen raastettu kuori ja mehu. Mausta sokerilla. Halutessasi voit värjätä vaahdon hennon vaaleanvihreäksi / limenvihreäksi elintarvikevärillä. Liuota liivatteet tilkkaan kiehuvaan vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen.

Valkosuklaamousse:
2          munaa
0,5 dl   sokeria
2,5 dl   kermaa
200 g   valkosuklaata
5          liivatelehteä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Kakku ylioppilaalle

Täytteenä valkosuklaamousse ja limemousse. Päällä sokerimassa levy, jonka alla sokerikreemi. Kukat sokerimassaa, lakki muovinen valmiskoriste.

Limemousse
4 liivatetta
2 limeä (1,5:n raastettu kuori, 2:n mehu)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kermaa

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Pese limet huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehut. Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuusto, limen raastettu kuori ja mehu. Mausta sokerilla. Halutessasi voit värjätä vaahdon vaaleanvihreäksi  / limen vihreäksi elintarvikevärillä. Liuota liivatteet tilkkaan kiehuvaan vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen.

Valkosuklaamousse:
2          munaa
1/2 dl   sokeria
2,5 dl   kermaa
200 g   valkosuklaata
5          liivatelehteä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Mansikka-valkosuklaa-tuorejuustokakku

pohja:
14 kpl digestive-keksejä
100 g voita

täyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
1 rkl sitruunan mehua
3 liivatelehteä

päälle:
tuoreita mansikoita

Murskaa keksit ja sekoita keksimuruihin sulatettu voi. Painele keksiseos irtopohjavuokan pohjalle.

Valmista täyte laittamalla ensin liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vailjakastike vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, sulatettu suklaa ja sitruunan mehu. Liuota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele tuoreilla mansikoilla.

Brunosta Kansainvälinen muotovalio!

Ensimmäinen koirani havannankoira Bruno (Bannera's Indelible Icon) saavutti kasvainvälisen muotovalion arvon maaliskuussa 2011. Sitä juhlistettiin isolla täytekakulla ja shampanjalla!

Bruno 3 vuotta

Bruno täytti maaliskuussa 2011 3 vuotta! Juhlan kunniaksi Bruno herkutteli omilla koiran herkuillaan ja ihmisvieraille tarjottiin luun muotoista kakkua, jonka täytteenä Pätkismousse. Päällinen vaahtokarkkimassaa ja koristeet sokerimassasta. Kakkua varten leivoin kaksi 4 munan kääretorttupohjaa, joista muotoilin luun muotoisen kakun.

Pätkismousse (kahteen väliin)
2 pss Pätkis mini bites
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 prk Flora Vispiä

Muumikakkuja

 Helmikuussa 2011 kummityttöni Fanni täytti 2 vuotta ja toiveena oli saada synttäreille Muumi-kakku. Myöhemmin maaliskuussa Fannin kakun innoittamana tuli pyyntö samanlaisesta kakusta kaverini tyttären 5-vuotisjuhliin. Molemmissa kakuissa täytteenä mansikkamoussea. Koristeet sokerimassaa. Purostukset Flora Vispillä.