torstai 29. marraskuuta 2012

Toast skagen

Katkarapuleivät ovat suurinta herkkuani! Nämä pikku leipäset tein pikaisesti kahvipöytään suolaiseksi palaksi. Isommassa koossa sopivat hyvin esimerkiksi alkuruoaksi.


paahtoleipää
1 prk jokiravun pyrstöjä liemessä (tai pakastekatkarapuja)
1/2 prk ranskankermaa
punasipulia
tilliä
sitruunanmehua
suolaa
pippuria

Paahda leivät joko paistinpannussa tai leivänpaahtimessa. Halutessasi voitele leivät kevyesti ja ota ympyrämuotilla leivistä sopivat palaset. Sekoita keskenään hyvin valutetut ja kuivatut ravut, silputtu punasipuli ja ranskankerma. Mausta tillillä, sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. Lusikoi täyte leipien päälle ja koristele esim. tillin oksilla ja sitruunaviipaleilla.


New York Cheesecake

Mieheni synttäreitä vietettiin viime viikolla ja toiveena kakuksi oli perinteinen cheesecake ja mansikkakastike. Tämä kakku on superhelppo tehdä ja niin hyvää!


pohja:
15 kpl Digestive-keksejä
75 g voita

täyte:
600 g Philadelphia tuorejuustoa
2 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
2 ½ dl kermaa
1 dl maissitärkkelystä
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu

mansikkakastike:
1/2 l pakastemansikoita
sokeria


Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin. Pingota irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa kaikki täytteen ainekset yhteen tasaiseksi massaksi ja kaada vuokaan pohjan päälle. Paista kakkua 170 asteisen uunin alatasolla tunnin ajan. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen tarjoilua, mieluummin seuraavaan päivään.

Valmista mansikkakastike soseuttamalla mansikat ja mausta mieleiseksi sokerilla.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivän Minttusuklaa cupcaket


Isänpäivää edeltävä viikko oli niin kiireinen, ettei aikaa kakun teolle löytynyt mistään. Bongasin tämän reseptin muutama viikko sitten Valion Eila -mainoksesta ja ajattelin testata reseptiä jossain väissä. Tämä aamuna pyöräytin sitten pikaisesti nämä cupcaket. Ihan en tyytyväinen ollut näiden kuppikakkujen koostumukseen, mutta maku sen sijaan oli kohdillaan. Täytynee joku kerta testata nämä maut toisen muffinireseptin kanssa.

12 kpl
1 prk kermaviiliä
100 g voita
1 muna
1 tl piparminttuaromia
80 g tummaa suklaata
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta

Minttusuklaakuorrute
200 g voita
6 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vettä
2-3 rkl kaakaojauhetta
1/4 tl piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä

Sekoita kulhossa kermaviili, sulatettu jäähtynyt voi, muna ja piparminttuaromi. Rouhi suklaa. Lisää suklaarouhe ja kuivat aineet. Sekoita taina nopeasti tasaiseksi.
Voitele muffinipellin syvennykset tai laita niihin muffinivuoat. Jaa taikina syvennyksiin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 14-16 minuuttia.

Valmista kuorrute sekoittamalla sähkövatkaimella huoneenlämpöinen voi, sokerit ja vesi tasaiseksi kreemiksi. Jaa kreemi kahteen osaan. Lisää toiseen osaan kaakaojauhe ja toiseen piparminttuaromi sekä vihreä elintarvikeväri. Sekoita molemmat hyvin. Aseta tähtitylla pursotinpussiin. Lusikoi suklaakreemi pussin toiselle laidalle ja piparminttukreemi toiselle. Pursota kreemi jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.


Hyvää isänpäivää Rakas Isä! <3

torstai 8. marraskuuta 2012

Blogi avattu! Tervetuloa!

Reilu kuukausi sitten loin itselleni tänne Bloggeriin blogipohjan, johon olen nyt lisäillyt tekemiäni leipomuksia ja niiden reseptejä viimeisen neljän vuoden ajalta. Blogin lähtöajatuksena oli toimia lähinnä omana reseptiarkistonani ja laitoin tämän nyt julkiseksi sillä ystäviltä tulee aina aika ajoin kyselyjä resepteistä ja täältäpä ne nyt sitten löytyvät. Suurimman osan resepteistä olen löytänyt muista blogeista, lehdistä ja kirjoista, ja niitä olen sitten soveltanut omien ideoiden ja mieltymysten mukaan. Vanhat reseptit voivat olla ihan epätarkkoja, kun ihan kaikkia tekemisiä ei enää muista :)
Toivottavasti viihdyt blogini parissa!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

New York Cupcakes

Kesäkuussa 2012 toteutui yksi unelmani eli matka New Yorkiin! Herkuttelimme tietysti Magnolia Bakeryn Cupcakeilla ja mukaan tarttui myös Magnolia Bakeryn leivontakirja, josta täytyi tietenkin ensimmäisenä leipoa oma versioni kuppikakuista! Ennen leipomista täytyi vaan muuntaa nuo yksiköt, Fahrenheitit ja cupit, vähän kotoisampiin muotoihin...

Vanilla cupcakes 12 kpl
3,3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,2 dl suolatonta voita
2,4 dl sokeria
2 munaa
1,2 dl maitoa
1/2 tl vanilja-aromia

Vaahdota huoneenlämpöinen voi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista vielä noin 3 minuutin ajan. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.  Lisää kuivat aineet kolmessa osassa vuorotellen vanilja-aromilla maustetun maidon kanssa. Jaa taikina tasaisesti muffinssivuokiin ja paista 20-25 minuuttia  175 asteessa. Anna kuppikakkujen jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista.

Vanilla buttercream
1,2 dl suolatonta voita
7-9 dl tomusokeria
0,6 dl maitoa
1 tl vanilja-aromia

Vatkaa pehmeä voi, noin puolet tomusokerista ja vanilja-aromilla maustettu maito pehmeäksi vaahdoksi sähkövatkaimella 3-5 minuutin ajan. Lisää loput tomusokerista vähitellen desi kerrallaan kunnes kuorrute on sopivan paksua pursotettavaksi. Kuorrutetta voi halutessaan värjätä elintarvikevärillä. Pursota (tai levitä) kuorrute kuppikakkujen päälle ja koristele.

Halloween-koristeet

Kävimme Pyhäinpäivänä Okko-pojan 5 v. synttäreillä. Lyhyellä varoitusajalla sain pyynnön tehdä muutaman koristeet valmiiksi tilatun kinuskikakun päälle. Pikaisesti väsäsin muutaman halloween-lepakon ja -kurpitsan kakun päälle huhuilemaan! Koristeet tehty sokerimassasta.