lauantai 7. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän glögikakku

Itsenäisyyspäivän jälkiruuaksi tein lähestyvän joulun kunniaksi glögikakkua. Kakkua tehdessä huomasin unohtaneeni tuorejuuston kauppaan, mutta hyvin onnistui kakku ilman tuorejuustoakin! :)


pohja:
170 g piparkakkuja
75 g voita

täyte:
6 liivatetelehteä
1 prk maitorahkaa
2 dl kinuskikastiketta
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

päälle:
6 liivatelehteä
4 dl glögiä

Murustele piparkakut ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle.

Pane liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Sekoita keskenään rahka, kinuskikastike ja sokerit. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sulata liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kinuskivaahdon joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Pane glögihyytelöön tulevat liivatelehdet kylmään veteen pehmiämään. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateseos lopun glögin joukkoon ja kaada varovasti hyytyneen tortun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti jääkaapissa. Koristele.

Hello Kitty -kakku

Eräille synttärijuhlille lähti tämä Hello Kitty -kakku. Toiveena oli vaaleanpunainen kakku Hello Kitty -teemalla kermapursotuksin. Täytetoiveena oli mansikka- ja vaniljamousset. Vaniljamoussea en ollut ennen tehnytkään. Se hoitui tällä kertaa erittäin yksinkertaisesti valmiilla vaniljan makuisilla tuotteilla. Maku oli pehmeä ja sopivan vaniljainen.



pohja: 
4 munaa 
120 g sokeria
60 g vehnäjauhoja
60 g perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos varovasti sekoittaen.  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (20 cm). Paista 175 asteessa uunin alatasolla 30-45 minuuttia.

Kostutukseen Spriteä.

mansikkamousse:
1/2 l  pakastemansikoita
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
6 liivatelehteä
sokeria
vaniljasokeria

Soseuta mansikat ja vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja mansikkasose, mausta mieleiseksi. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan (vajaa 1/2 dl) kuumaa vettä ja lisää liivateseos mansikkavaahtoon.

vaniljamousse:
1 prk vaniljarahkaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
5 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota vaniljakastike vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljarahka. Mausta halutessasi hieman sokerilla ja vaniljasokerilla. Liuota liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen.

pursotukset:
5 dl vispikermaa
vaaleanpunaista pastaväriä

Niiskuneiti-koriste

Työkaverin tyttären synttärikakkuun tein pyynnöstä tällaisen Niiskuneiti-koristeen sokerimassasta.


Angry Birds -pikkuleipiä

Työkaverin lapsenlapsille tein nämä Angry Birds -pikkuleivät. Itse pikkuleivät on tehty vaaleasta pikkuleipätaikinasta. Koristelut ovat pikeeriä (valkuaista ja tomusokeria). Nämä pikkuleivät matkasivat Espanjaan asti syntymäpäiväjuhlille.


Idea näihin pikkuleipiin löytyi iki-ihanasta Mansikkamäen-blogista!

Sitruunavadelmajuustokakku

Mieheni ehdottomasti lempikakkuja ovat paistetut juustokakut. Hänen syntymäpäivänään toiveena olikin yllättäen juustokakku ja päätin testata tätä Koko Suomi leipoo -ohjelman juustokakkukilpailun voittajareseptiä. Hieman muokkasin reseptiä ja lopputulos oli todella herkullinen, varmasti yksi parhaimpia juustokakkuja, joita olen syönyt!



pohja:
150 g Digestive-keksejä
100 g voita

täyte:
600 g tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
1/2 sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori
180 g sokeria
3 munaa
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl pakastevadelmia

päälle:
100 g tuoreita vadelmia
tomusokeria

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele keksiseos irtopohjavuokan pohjalle. Paista pohjaa noin 5 minuuttia 170 asteessa.

Sekoita keskenään kaikki täytteen ainekset. Kaada puolet taikinasta vuokaan. Ripottele vadelmat väliin ja kaada loppu taikina vuokaan. Paista 170 astetta noin tunti. Koristele tuoreilla vadelmilla ja tomusokerilla. Parasta kakku on seuraavana päivänä jääkaappikylmänä.