lauantai 31. toukokuuta 2014

Äitienpäivän valkosuklaa-mansikkakakku

Omalle äidille Äitienpäivän kunniaksi mansikka-valkosuklaa-tuorejuustokakku brownie-pohjalla.



pohja:
125 g voita
75 g taloussuklaata
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja

Sulata kattilassa voi ja suklaa. Ota kattila pois liedeltä. Lisää voi-suklaaseokseen sokerit ja suola. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina 20 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Paista uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia.


mansikkamousse:
vajaa 1/2 l pakastemansikoita
vajaa 100 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
sokeria
5 liivatelehteä

Soseuta mansikat ja yhdistä tuorejuusto mansikkasoseeseen. Mausta mansikka-tuorejuustoseos sokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele se mansikka-tuorejuustoseoksen joukkoon. Liuota kylmässä vedessä lionneet liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä (vajaa 1/2 dl). Kaada liivateseos ohuena nauhana mansikkavaahdon sekaan. Kaada mousse vuokaan browniepohjan päälle. Nosta vuoka pakastimeen hyytymään ja jähmettymään muutamaksi tunniksi ennen valkosuklaamoussen valmistamista.


valkosuklaamousse:
130 g valkosuklaata
200 g tuorejuustoa
2,5 dl vispikermaa
3 liivatelehteä

Valmista valkosuklaamousse vasta kun mansikkamousse on hyytynyt muutaman tunnon ajan pakkasessa. Nosta mansikkamoussekakku halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle.
Vaahdota kerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa ja yhdistä sulanut valkosuklaa ja tuorejuusto keskenään. Sekoita joukkoon vaahdotettu kerma. Liuota kylmässä vedessä lionneet liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada liivateseos ohuena nauhana valkosuklaavaahdon joukkoon. Kaada valkosuklaamousse mansikkakakun päälle ja reunoille ja nosta kakku hyytymään jääkaapiin vielä muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.




Vaahtokarkkibrowniet

Vapuksi tein pikaisesti tällaisia vaahtokarkkibrownieta. Pirteän värityksensä puolesta sopivat täydellisesti vapun herkuksi. Hieman nuo vaahtokarkit olivat sitkeitä ja hankalia etenkin leikatessa, mutta hyviähän nämä olivat kuin mitkä! :D




125 g voita
1 dl kaakaojauhetta
2 munaa
2 3/4 dl sokeria
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 dl vaahtokarkkeja silputtuna
50 g tummaa suklaata rouhittuna

päälle
2 dl vaahtokarkkeja


Sulata voi ja sekota joukkoon kaakaojauhe. Vaahdota munat, lisää sokeri vähitellen vaahdottamisen aikana. Sekoita muna-sokerivaahtoon voi-kaakaoseos. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Sekoita taikinaan silputut vaahtokarkit ja rouhittu suklaa. 

Vuoraa uunivuoka (20 x 20 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Taikina kuohuu uunissa, älä pelästy. Lisää muutama minuutti ennen paistoajan umpeutumista pinnalle kokonaisia vaahtokarkkeja. Paista vielä 3 minuuttia. Jäähdytä browniet hyvin ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.