sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Limoncellokakku

Äidin syntymäpäiväkakku.


Äidillä oli toiveena saada pieni prinsessakakku syntymäpäivänsä kunniaksi. Resepejä selaillessa törmäsin limoncello-tuorejuustokakun ohjeeseen, jonka olen joskus löytänyt netistä. Testasinpa siis tätä reseptiä kakun täyteeseen.

Kakkua varten leivoin yhden neljän munan kääretorttupohjan, josta leikkasin kolme pyöreää palasta. Hyydytin kakun pienessä pyöreässä kulhossa.

Kakun päällä vaaleanpunainen marsipaani sekä sokerimassasta tehty ruusu.

Täyte:
3 dl vettä
2 dl sokeria
3 munaa
4 rkl perunajauhoja
1 dl sitruunan mehua
sitruunan raastettu kuori
50 g voita

5 liivatetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
3/4 dl limoncello-likööriä

Mittaa kattilaan vesi, sokeri, munat, perunajauhot ja sitruunanmehu. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kunnes kiisseli sakenee, älä keitä. Lisää kiisseliin sitruunan kuoriraaste ja voi, sekoita tasaiseksi ja jäähdytä.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Vatkaa sitruunakiisselin joukkoon limoncello-likööri, tuorejuusto ja kermavaahto. Liuota liivatteet tilkkaan (n. 2 rkl) kiehuvaa vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti