lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannuksen marenkiunelma

Kodin kuvalehdestä löysin tämän ihanan marenkikakun ohjeen ja päätin testata tämän reseptin tekemällä siitä meidän juhannuskakun. Alkuperäiseen reseptiin lisäsin tuoreet mansikat, muuten resepti on suoraan Kodin kuvalehdestä. Limecurd antoi todella raikkaan säväyksen mascarponevaahdon joukkoon!



marenkipohjat:
8 munanvalkuaista
5 dl sokeria
4 rkl maissijauhoja (Maizena)
1 tl viinietikkaa
pinkkiä pastaväriä

täyte:
4 dl vispikermaa
250 g mascarponejuustoa
2-3 rkl lime curdia
2-3 rkl sokeria
500 g tuoreita mansikoita

Vaahdota valkuaisia noin puoli minuuttia. Lisää sokeria ohuena nauhana vaahtoon vatkaimen käydessä. Jatka vatkausta, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää ja pysyy hievahtamatta kulhossa, vaikka kääntäisit astian ylösalaisin. Siivilöi vaahtoon maissijauhot ja sekoita. Tiputtele sekaan viinietikka ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina viiteen yhtä suureen osaan. Käytä vaakaa apuna. Sävytä taikinat, jätä yksi valkoiseksi ja seuraavaksi vaaleimpaan tulee elintarvikeväriä vain ripaus ja tummimpaan eniten.
Piirrä leivinpapereille viisi 16-18 cm halkaisijaltaan olevaa ympyrää ja öljyä ne kevyesti rypsiöljyllä pullasudin avulla. Siten saat marengit helpommin irti. Levitä / pursota taikinat ympyröihin. Paista pohjia 60-70 minuuttia 120 asteessa. Jäähdytä pohjat hyvin.

Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone ja lime curd. Lisää joukkoon kermavaahto. Mausta sokerilla. Kokoa kakku aloitamalla tummimmasta marenkipohjasta. Levitä kerrosten väliin masarponevaahtoa ja pilkottuja mansikoita. Lusikoi myös päälle vaahtoa ja loput mansikat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti