sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Prinsessakakku

Kummityttöni täytti 5 vuotta. Tänä vuonna toiveissa oli prinsessakakku. Disneyn prinsessahahmot ovat pikkuneidin suosiossa tällä hetkellä ja siitä idea koristeeseen lähti. Piirsin elitarviketussilla ja väritin tomuväreillä sokerimassalle kuvan Prinsessa Ruususesta. Kakku on päällystetty vaahtokarkkimassalla ja täytteenä mansikka- ja limemousset.



Kakkua varten leivoin kaksi kääretorttupohjaa.

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.

Mansikkamousse:
1/2 l  pakastemansikoita
2,5 dl Flora Vispiä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
sokeria
vaniljasokeria

Soseuta mansikat ja vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja mansikkasose, mausta mieleiseksi. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan (vajaa 1/2 dl) kuumaa vettä ja lisää liivateseos mansikkavaahtoon.

Limemousse
4 liivatetta
2 limeä (1,5:n raastettu kuori, 2:n mehu)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kermaa

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Pese limet huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehut. Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuusto, limen raastettu kuori ja mehu. Mausta sokerilla. Halutessasi voit värjätä vaahdon hennon vaaleanvihreäksi / limenvihreäksi elintarvikevärillä. Liuota liivatteet tilkkaan kiehuvaan vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen. 


Vuoraa pyöreäpohjainen salaattikulho (2,5-3 litran kulho) kelmulla. Leikkaa kääretorttupohjista kolme pyöreää palasta. Mittaa kulhon avulla sopivat palaset, siten että pohjapalanen on halkaisijaltaan kulhon yläreunan kokoinen ja kaksi muuta hieman pienempiä. Laita pienin pohjapaloista kulhon pohjalle ja kostuta. Valmista toinen täytteistä ja kaada se vuokaan. Laita keskimmäinen kakkulevy kulhoon täytteen päälle ja kostuta. Valmista toinen täyte ja kaada se vuokaan. Laita päälimmäiseksi isoin kakkulevy ja kostuta kevyesti. Taita kelmut pohjan päälle tiiviisti ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.
Kumoa hyytynyt kakku kakkupaperin päälle ja poista kelmut. Valmista sokerikreemi ja levitä sokerikreemi tasaiseksi pinnaksi kakun päälle. Kaulitse vaahtokarkkimassa (tai sokerimassa, marsipaani) tasaiseksi levyksi ja nosta se kakun päälle. Tasoittele sileäksi ja leikkaa reunoilta ylimääräinen massa pois. Koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti