perjantai 8. helmikuuta 2013

Suklaakakku appelsiini-mangomoussella

Kaverini pyysi tekemään hänelle kakun syntymäpäivää varten. Toiveena oli suklainen kakkupohja ja täyteeksi mielellään jotain appelsiinia. Itse en ole koskaan appelsiinimoussea tehnyt ja hetken aikaa netissä surffailtuani löysin Kinuskikissan sivulta appelsiini-mangojuustokakun, josta sitten muokkasin täytteen reseptin. Täyte maistui kyllä todella hyvälle ja raikkaalle, joten täytyy varmaan tehdä samanlainen kakku joku päivä itsellekin, että pääsee maistamaan tätä yhdistelmää. Hyvä idea esimerkiksi tulevaa pääsiäistä varten. Kakun koristeeksi toiveena oli sini-valkoinen kermapursotus ja siniset kukat. Tällainen siitä sitten tuli!



pohja:
150 g taloussuklaata
150 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta

Paloittele suklaa ja voi kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä rauhallisesti sekoittaen. Siirrä kattila levyltä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon suklaa-voiseos. Siivilöi taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35-45 min. Paistoin kakun rengasvuoassa, jonka halkaisija oli 22 cm.

kostutus:
appelsiinimehua

täyte:
2 appelsiinin kuoriraaste
1 dl appelsiinimehua
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g appelsiinituorejuustoa
2 prk Piltti-mangososetta
8 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Pese appelsiinit hyvin ja raasta kuori sekä purista 1 dl appelsiinimehua liivatteiden liottamista varten. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita siihen tuorejuusto, appelsiinien kuoriraaste ja mangosose. Kiehauta appelsiinimehu ja liuota liivatteet siihen. Lisää liivateseos täytteeseen.

Tämä määrä täytettä sopi juuri sopivasti tällaiseen pienikokoisempaan kakkuun (halk. 22 cm) kahteen väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti