lauantai 1. helmikuuta 2014

Hirvikakku

Erään erämiehen 60-vuotis juhliin oli toiveena erähenkinen hirvikakku. Myös toivetta Reino-tossuista väläyteltiin. Innostuin hieman tekemään noita koristeita ja eihän ne sitten kakun päälle mahtuneetkaan. Hirvi ja hirvikoira laitettiin juoksemaan kakun reunalle, Reinot saivat paikkansa kakkulautasen reunalta ja hirvenpää pääsi kakun päälle.
Kakku on mitoitettu noin 30 hengelle. Kakun koko oli noin 22 x 30 cm. Tein kakkua varten kaksi neljän munan kääretorttupohjaa. Täytteenä mansikka- ja valkosuklaamousse.


pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.


mansikkamousse:
7,5 dl mansikoita
150 g tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
8 liivatetta

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan noin 5-10 minuutiksi. Soseuta mansikat. Vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto, mansikkasose ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi massaksi ja mausta sokerilla. Sulata liivatteet kuumaan veteen (noin 1/2 dl) ja lisää liivateseos ohuena nauhana mansikkakermaseokseen.


valkosuklaamousse:
2 munaa
1/2 dl sokeria
260 g valkosuklaata
3 dl vispikermaa
5 liivatetta

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan noin 5-10 minuutiksi. Vaahdota muna ja sokeri. Vaahdota kerma. Sulata suklaa ja lisää suklaa munasokerivaahtoon. Lisää lopuksi vielä vaahdotettu kerma. Sulata liivatteet kuumaan veteen (vajaa 1/2 dl) ja lisää liivateseos ohuena nauhana suklaakermaseokseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti