torstai 4. joulukuuta 2014

Baileys mutakakku

Löysin tämän mutakakun ohjeen Liemessä-nimisestä blogissa, josta löytyi muitakin Baileys-reseptejä. Kun sopivasti jääkaapista löytyi avattu Baileys-pullo, päätin testata tämän reseptin. Kakusta tuli todella herkullinen ja Baileys maistui mielestäni todella mukavasti kakusta. Tämä voisi sopia täydellisesti esimerkiksi jouluaaton kahvipöytään.



200 g taloussuklaata
100 g voita
4 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl Baileys-likööriä

Sulata suklaa ja voi kattilassa. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti voi-suklaaseos, Baileys sekä vehnäjauhot, johon olet sekoittanut leivinjauheen. 
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 20 minuuttia. Omaan makuuni kakun reunat kypsyivät ehkä aavistuksen liikaa, joten ehkä vajaa 20 minuuttia uunissa on sopiva paistoaika. 
Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuin poistat sen vuoasta. Parasta kakku on seuraavana päivänä jääkaappikylmänä kermavaahdon kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti