sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mustikka-valkosuklaa-tuorejuustokakku


valkosuklaamousse:
2 liivatetta
1,5 dl kermaa
50 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g valkosuklaata
2 rkl vettä liivatteiden liottamiseen

Valmista ensimmäiseksi valkosuklaamousse. Laita liivattet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto. Sulata valkosuklaa ja lisää se varovaisesti kerma-tuorejuustoseoksee. Liuota liivatteet noin 2 ruokalusikkaan kiehuvaa vettä ja lisää liivateseos täytteeseen. Kaada valkosuklaaousse irtopohjavuokaan (halkaisija 20 cm) ja laita pakastimeen hyytymään ja pakastumaan.

pohja:
150 g Digestive-keksejä
75 g voita

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita voisulan kanssa. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja painele seos vuoan pohjalle.

mustikkamousse:
2,5 dl Flora Vispiä
150 g maustamatonta tuorejuustoa
450 g mustikkasosetta
12 liivatelehteä
1 dl sokeria

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kermavaahto. Sekoita tuorejuuston sekaan sokeri, mustikkasose. Lisää joukkoon kermavaahto. Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen (1/2 dl). Kaada liivateseos tuorejuusto-mustikkaseokseen.


Laita keksipohjan keskelle pakastettu valkosuklaakakku. Kaada sen päälle ja reunoille mustikkamousse. Anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Irroita hyytynyt kakku vuoasta ja koristele.



1 kommentti:

  1. Ihanan makuinen ja kauniin näköinen kakku, onnistui itsellänikin, kiitos ohjeesta :) Paula

    VastaaPoista