tiistai 14. toukokuuta 2013

Äitienpäivän suklaa-mansikkakakku

Äitini toivoi mansikkakakkua Äitienpäiväksi. Pääsin kuitenkin kakun tekoon lauantai-iltana vasta puoli kymmenen aikaan, joten täytekakun tekoon en enää taipunut. Täytekakun sijaan tuli tehtyä tällainen tuorejuustokakku, jonka koristelin tuoreilla masikoilla. Hyvin maistui tämäkin!



Kakussa pohjana tämän hetken suosikkini, brownie-pohja!
pohja
125 g voita
75 g taloussuklaata
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja

Sulata paksupohjaisessa kattilassa voi ja suklaa. Ota kattila liedeltä. Lisää sokeri, suola ja vaniljasokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Lisää lopuksi jauhot. Kaada taikina irtopohjavuoan pohjalle (halk. 24 cm). Paista 175 asteessa 15 minuuttia.

Kostutin pohjan Spritellä (noin 1/2 dl). Ennen kostuttamista tein pohjaan muutamia reikiä haarukalla, jotta pohja kostuisi paremmin.

Suklaamousse
3 liivatetta
200g  tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl tomusokeria
2 dl vispikermaa

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla, yhdistä siihen tuorejuusto. Sulata suklaa ja sekoita sulatettu suklaa tuorejuusto-kermaseokseen. Liuota kylmässä vedessä liotetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan (3 rkl). Sekoita täytteeseen hieman jäähtynyt liivateseos. Kaada täyte vuokaan ja nosta se jääkaappiin hyytymään mansikkamoussen valmistumisen ajaksi.

Mansikkamousse:
1/2 l  pakastemansikoita
2,5 dl Flora Vispiä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
5 liivatelehteä
sokeria
vaniljasokeria

Soseuta mansikat ja vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja mansikkasose, mausta mieleiseksi. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan (vajaa 1/2 dl) kuumaa vettä ja lisää liivateseos mansikkavaahtoon. Kaada täyte hieman hyytyneen suklaamoussen päälle. Anna hyytyä kakun jääkaapissa mielellään yön yli.



1 kommentti:

  1. Aivan ihana kakku! Tein itse kylläkin keksipohjan kanssa ja kaikki vieraat rakastivat kakkua :)

    VastaaPoista