lauantai 21. kesäkuuta 2014

Hyvää juhannusta!


Juhannuksena 2014 herkuttelimme varsin perinteisellä mansikkakakulla ja hyväksi havaitulla mascarponevaahto-mansikka -yhdistelmällä. Kakun päälle tein kinuskikuorrutuksen. Olen saanut parit aiemmat tekemäni kinuskit epäonnistumaan jostain syystä, mutta nyt uudella reseptillä kinuski onnistui oikein hyvin! :)

pohja: 
4 munaa
120 g sokeria
60 g vehnäjauhoja
60 g perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos varovasti sekoittaen.  Kaada taikina voideltuun vuokaan (23 cm). Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 35 minuuttia.

täyte:
250 g mascarpone-juustoa
2,5 dl vispikermaa
sokeria
500 g tuoreita mansikoita (jätä muutama mansikka koristeeksi kakun päälle niin halutessasi)

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen mascarponejuusto. Mausta sokerilla makusi mukaan. Pilko mansikat ja lisää mansikat täytteen joukkoon. 
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta kakkupohjat sitruunalimpparilla ja täytä kakku mansikka-mascarponevaahdolla jakamalla se tasan kahteen väliin.

kinuski:
3,3 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Kaada kuohukerma kattilaan ja sekoita joukkoon fariinisokeri. Keitä seosta noin 10-15 minuuttia. Sekoita välillä, ettei seos kiehu yli. Kun seos alkaa sakeutua, tiputa pisaroita kakun päälle. Jos tipat eivät imeydy kakkuun vaan jäävät kuperiksi kakun pinnalle, kinuski on valmista. Ota kattila liedeltä ja kaada kinuski kakun päälle.
Tällä reseptillä tuli aika reilu määrä kinuski tämän kokoiseen kakkuun. Tällä kinuskimäärällä olisi kuorruttanut koko kakun, mutta itse laitoin kinuskia vain kakun päälle ja pursotin reunoille kermat.


Hyvää Juhannusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti