perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ristiäiskakku


Hyvän ystäväni pienen pojan ensimmäiseen juhlaan tein tällaisen kakun. Kakun toteutukseen sain lähes täysin vapaat kädet. Toiveena oli, ettei täytteessä olisi suklaata ja kermakuorrutusta. Kuuden munan kakkupohja paistettu 26 cm:n vuoassa. Täytteenä lime- ja vadelmamousset ja päällä itse tehty vaahtokarkkimassa. Koristeet tehty kaulintamassasta.

pohja:
6 munaa
180 g sokeria
90 g vehnäjauhoja
90 g perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kääntele keskenään sekoitetut kuivat aineet varovaisesti munasokerivaahdon joukkoon. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (26 cm). Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

kostutus:
2,5 dl Spriteä

vadelmamousse:
1/2 l vadelmia
100 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
6 liivatetta

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta vadelmat ja sekoita joukkoon tuorejuusto, mausta seos sokerilla. Vaahdota kerma ja sekoita kermavaahto vadelma-tuorejuustoseokseen. Liuota liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan (n. 3 rkl) ja lisää liivateseos vadelmaseokseen varovasti ohuena nauhana.

limemousse:
2 limeä
100 g tuorejuustoa
2,5 dl vispikermaa 
1 dl sokeria
4 liivatetta

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Purista limeistä mehu ja sekoita keskenään tuorejuusto, limen mehu ja sokeri. Halutessasi voit värjätä moussea pienen pienellä tilkalla vihreää elintarvikeväriä limen väriseksi. Vaahdota kerma ja yhdistä se lime-tuorejuustoseokseen. Liuota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja kaada liivateseos ohuena nauhana limemoussen sekaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti