perjantai 16. syyskuuta 2016

Pöllökakku 1-vuotiaalle Islalle



Pohja:
(22 cm)

5 munaa 

150 g sokeria

75 g vehnäjauhoja

75 g perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovaisesti munasokerivaahdon joukkoon. Kaada leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan (22 cm) ja paista uunin alatasolla 175 asteessa 45-50 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.


Kostutukseen sitruunalimpparia

Kinuskimousse:
2,5 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
1 dl kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota tuorejuusto ja kerma samalla kertaa napakaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kinuski. Liuota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana kinuskimoussen joukkoon.

Mansikkamousse:
Vajaa 1/2 l pakastemansikoita
75 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Mittaa mansikat ja puolet sokerista kattilaan. Kiehauta mansikat ja soseuta ne. Liuota liivatelehdet kuumaan mansikkasoseeseen ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi kylmässä vesihauteessa. Vaahdota kerma, tuorejuusto ja loput sokerista samalla kertaa jämäkäksi vaahdoksi. Kaada jäähtynyt mansikka-liivateseos kerma-tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana. 

Pursotuksiin:
1 prk Flora Vispiä
1 prk Flora Kuohua
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vaahdota kermat ja vaniljakreemijauhe yhtä aikaa napakaksi vaahdoksi. Mausta vielä halutessasi sokerilla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti