lauantai 2. huhtikuuta 2016

Hedelmäsmoothiekakku

Tänä vuonna aloitimme pääsiäisen herkuttelun jo Kiirastorstaina. Karitsanpaistin ja risoton jälkeen maistui mainiosti kevyttäkin kevyempi hedelmäsmoothiekakku, johon idea löytyi Kinuskikissalta. Kakkua tehdessäni melkein unohdin laittaa ohjeessa olleen rahkan ja ihastelin, kuinka mahtavan kirkkaan keltainen smoothiemassa oli ennen rahkan laittoa. Rahka teki kakun väristä minun mielestä hieman ankean. Seuraavalla kerralla taidan laittaa vain puoli purkkia rahkaa, myös ohjeessa olleen banaanin taidan korvata seuraavalla kerralla vaikka persikalla.


Pohja (20 cm):
150 g Digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
1 appelsiini
2 päärynää
450 g mangoa (myös säilykemango toimii hyvin)
2 banaania
250 g maitorahkaa
8 liivatelehteä

Koristeluun:
Tummaa suklaata
Valkosuklaata
Pääsiäiskarkkeja


Sulata voi. Murskaa keksit muruiksi ja lisää joukkoon voisula. Painele keksimuru-voiseos irtopohjavuoan pohjalle, jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi. Laita vuoan reunalle reunakalvo niin saat kakkuun kauniin reunan.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Purista appelsiinista mehu. Kuori ja paloittele muut hedelmät. Sekoita blenderissä kaikki ainekset appelsiinimehua lukuunottamatta. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvan kuumaksi ja liuota liivatteet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään mielellään yön yli.

Nosta hyytynyt kakku tarjoilulautaselle ja koristele haluamallasi tavalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti