lauantai 2. huhtikuuta 2016

Pätkiskakku

Eräänä päivänä kaappeja penkoessani löysin unohduksissa olleen sydämenmuotoisen kakkuvuokani. Heti alkoi tehdä mieli jotain hyvää kahvikakkua, joten ei muuta kuin nettiin surffailemaan. Päädyin lopuksi tekemään Pätkiskakun, jonka ohjeen löysin lopulta K-ruoka.fi -sivuilta. Lisäksi päälle valutin koristeeksi hieman suklaaganachea. Nam!



Pätkiskakku:
200 g voita
10 Pätkis-patukkaa (á 18 g)
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl soodaa
2 dl vahvaa kahvia

Sulata voi ja paloitellut Pätkikset kattilassa miedolla lämmöllä. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt suklaa-voiseos munasokerivaahtoon. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseosta ja kahvia vuorotellen taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista. Kaada taikina voideltuun rengasvuokaan (taikina on melko löysää). Paista 175 asteessa noin 55 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

Suklaaganache:
100 g tummaa suklaata (tai taloussuklaata)
3/4 dl kermaa
nokare voita

Rouhi suklaa mahdollisimman pieneksi rouheeksi ja laita ne metallikulhoon. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja kaada se rouhitun suklaan päälle. Sekoittele hieman että suklaa sulaa kermaan. Lisää joukkoon nokare voita ja anna myös sen sulaa seokseen. Anna seoksen seistä hetken aikaa pöydällä kunnes se hieman jähmettyy. Kaada ganache kakun päälle ja anna kuorrutetta valua myös kakun reunojen yli. Koristele kakku haluamallasi tavalla ja herkuttele!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti