torstai 21. huhtikuuta 2016

Rahkapullat

Palmusunnuntaiksi leivoin rahkapullia. Kuvaa ei pullista tullut nyt otettua, mutta kirjoittelen pullien ja täytteen ohjeen tänne kuitenkin ylös. Pullataikinan tein hyväksi havaitsemallani Kakkutaikurin ohjeella. Täytteen ohje puolestaan löytyi Taikinatassut -blogista.

Rahkapullat (18 kpl):
50 g hiivaa
100 g voita
3 dl maitoa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
2 tl kardemummaa
8-9 dl vehnäjauhoja

Täyte:
2 kananmunaa
500 g maitorahkaa
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl sitruunamehua

Murenna hiiva taikinakulhoon. Lämmitä maito kattilassa ja sulata voi joukkoon. Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada sula voi ja lämmin maito hiivan päälle. Liuota hiiva nesteeseen. Lisää sokeri ja anna sen sulaa nesteeseen. Lisää kardemumma ja suola. Lisää jauhoja nesteeseen vähän kerrallaan. Taikina on valmista kun se irtoaa kulhon reunoista ja tuntuu suht kiinteältä. Kannattaa tarkistaa jauhojen määrän tarvetta viimeistään 8 desin kohdalla. Jätä taikina mieluummin liian löysäksi.

Anna taikinan kohota noin puoli tuntia lämpimässä, vedottomassa paikassa.

Jaa kohonnut pullataikina puoliksi. Pyöritä tangoksi ja leikkaa tasakokoisiksi paloiksi ja pyöritä pulliksi. Jätä pullien väliin tavallista enemmän rakoa. Kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa noin 15 minuuttia. 

Valmista täyte pullien kohotessa. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja ota hiukan kananmunaa esim. lasiin pullien voitelua varten. Lisää kulhoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Paina lasin kohonneisiin pulliin kuopat täytettä varten esim. juomalasin pohjalla. Paina reilusti, ettei pohja kohoa uunissa. Voit myös pistellä haarukalla reikiä pohjaan. Voitele pullien reunat kananmunalla. Annostele rahkatäyte kuoppiin. Paista 210 asteessa noin 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti