lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulun suklaakakku



Tänä jouluna herkuttelimme oikein kunnon suklaakakulla. Halusin testata Suklaapossun blogista löytämääni paljo kehuttua mehevää suklaakakkupohjaa. Täytteeksi kakku sai Baileys-suklaamoussen ja koristeeksi sokerimassasta tekemäni joulutähden.


pohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1,5 dl ranskankermaa
3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Sulata voi ja suklaa kattilassa tai varovasti kulhossa mikrossa. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma ja sokerit. Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan (20 cm). Paista 175 asteessa, 55-60 minuuttia.


täyte:
200 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
0,5 dl Baileys-likööriä

Sulata suklaa varovasti mikrossa. Vaahdota kerma. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon sulatettu suklaa koko ajan sekoittaen sekä likööri. Lisää lopuksi joukkoon kermavaahto.

Leikkasin kakkupohjan neljään osaan ja täytin jokaisen välin Baileys-suklaamoussella. Kosutusta ei tämä kakku erikseen tarvinnut.


kuorrutus:
200 g tummaa suklaata
1 dl kermaa

Rouhi suklaa kulhoon. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaan päälle. Sekoittele niin, että suklaa sulaa ja anna seoksen jäähtyä. Vaahdota jäähtynyt suklaa-kermaseos ja kuorruta kakku. Jouluaattoaamun kiiressä minulla pääsi tämä kerma-suklaaseos jähmettymään hieman liikaa eikä kuorrutuksesta tullut kovinkaan kaunista jähmeän kuorrutteen jämähtäessä jääkaappikylmän kakun päälle hieman turhan nopeasti. Makuunhan tämä ei tietenkään mitenkään vaikuttanut :)



Piparkakkutalo vuosimallia 2014

Tänä vuonna piparkakkutalosta tuli ponitalli kummityttöni toiveesta.






torstai 4. joulukuuta 2014

TiTi-nalle kakunkoristeet

3-vuotiaan Venla-tyttösen toiveena oli saada synttärikakkuunsa TiTi-nalle! :)

Baileys mutakakku

Löysin tämän mutakakun ohjeen Liemessä-nimisestä blogissa, josta löytyi muitakin Baileys-reseptejä. Kun sopivasti jääkaapista löytyi avattu Baileys-pullo, päätin testata tämän reseptin. Kakusta tuli todella herkullinen ja Baileys maistui mielestäni todella mukavasti kakusta. Tämä voisi sopia täydellisesti esimerkiksi jouluaaton kahvipöytään.



200 g taloussuklaata
100 g voita
4 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl Baileys-likööriä

Sulata suklaa ja voi kattilassa. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti voi-suklaaseos, Baileys sekä vehnäjauhot, johon olet sekoittanut leivinjauheen. 
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 20 minuuttia. Omaan makuuni kakun reunat kypsyivät ehkä aavistuksen liikaa, joten ehkä vajaa 20 minuuttia uunissa on sopiva paistoaika. 
Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuin poistat sen vuoasta. Parasta kakku on seuraavana päivänä jääkaappikylmänä kermavaahdon kera.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Limekakku

Tämä ihanan raikas ja keveä kakku ollut minulta täysin unohduksissa. Joten päivitelläänpäs tämän resepti tänne talteen.




pohja:
150 g Digestive-keksejä
75 g voita

täyte:
6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
2,5 dl maustamatonta jogurttia
4 limeä (2:n kuori, 3:n mehu)
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

kiille:
3 liivatelehteä
2,5 dl laimennettua limen mehua (0,5 dl limen mehua, 0,5 dl sokeria, loput vettä)
vihreää elintarvikeväriä

Murskaa keksit murusiksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sekoita jogurtin joukkoon raastettu limen kuori, limen mehu ja sokerit. Vaahdota kerma ja yhdistä kermavaahto jogurttiseoksen joukkoon. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan (2-3 rkl) kiehuvaa vettä. Kaada liivatesos ohuena nauhana limeseoksen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Valmista kiille. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sekoita limen mehu, sokeri ja vesi sopivan makeaksi mehuksi. Värjää mehu vihreällä elintarvikevärillä. Kuumenna 0,5 dl mehua kiehuvaksi ja liuota liivatelehdet siihen, kaada liivateseos lopun mehun joukkoon ja anna liivateseoksen jäähtyä. Lusikoi kiille varovasti kakun päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään. Koristele kakku haluamallasi tavalla.

Isänpäivän tiramisutäytekakku

Minulla tehnyt mieli jo pitemmän aikaa tiramisua. Isänpäiväksi sitä suunnittelin tekeväni, mutta kun toisaalta halusin myös tehdä täytekakun, johon olin koristelunkin jo suunnitellut, niin päätin yhdistää nämä molemmat eli tiramisun täyte täytekakun väliin. Nam, oli todella hyvää!
Meillä siis vietettiin ensimmäistä isänpäivää ja koristeeksi painoin meidän 3 kuukautta vanhan tyttäremme jalanjäljet sokerimassaan sulatetulla suklaalla. Hieman oli sotkuista touhua, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen!



pohja:
4 munaa
120 g sokeria
60 g vehnäjauhoja
60 g perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos varovasti munasokerivaahdon sekaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (23 cm). Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia.

kostutukseen:
2-2,5 dl espressoa

tiramisutäyte (2 väliin):
250 g mascarpone-juustoa
1/2 prk ranskankermaa
3 rkl konjakkia
3 keltuaista
1 dl sokeria
3 valkuaista
1 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
3 rkl espressoa

kaakaojauhetta


Laita liivetteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita keskenään mascarponejuusto, ranskankerma, konjakki, keltuaiset ja puolet sokerista. Vaahdota valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma vaahdoksi. Yhdistä vaahdot varovasti juustoseokseen. Liuota liivatteet kuumaan espressoon ja lisää liivateseos varovasti täytteeseen.

Täytän yleensä täytekakun rengasvuokaan. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Laita pohjaosa rengasvuoan pohjalle ja kostuta kakkupohja espressolla. Kaada puolet täytteestä vuokaan. Sihtaa täytteen päälle runsas kerros kaakaojauhetta. Laita täytteen päälle keskimmäinen kakkupohja ja kostuta espressolla. Kaada lopputäyte vuokaan ja sihtaa myös tähän päälle kaakaojauhetta. Laita päälle kakun kansiosa ja kostuta espressolla. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään mielellään yön yli.

pursotukset:
5 dl vispikermaa

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Luumukanelikakku ja karpalokastike

Ihastuin tähän uuteen Luumukanelirahkaan, että päätin tehdä siitä vielä Pyhäinpäiväksi hyydykekakun. Lähes samanlainen resepti löytyi näköjään myös Valion sivuilta :)


pohja:
150 g piparkakkuja
100 g voita
1 tl kanelia

Murskaa piparkakut muruiksi. Sekoita murskattujen pipareiden joukkoon kaneli sekä sulatettu voi. Painele piparimuruseos irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle ja halutessasi myös hieman reunoille.

täyte:
2,5 dl vispikermaa
2 prk Luumu-kanelirahkaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3-4 rkl luumumarmeladia
4 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon rahka, sokerit ja luumumarmeladi. Liuota liivatteet pieneen tilkkaan (2 rkl) kuumaa vettä ja lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaa ja nosta kakku jääkaapiin hyytymään yön yli.

Lisäksi tein kakun kaveriksi karpaloista kastikkeen, joka toimi kyllä tämän kakun kanssa loistavasti.

Karpalokastike
4 dl karpaloita
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
2 tl perunajauhoja

Laita kattilaan karpalot ja vesi. Anna kiehua keskilämmöllä noin 3 minuuttia.  Paseeraa marjat siivilän läpi. Makeuta mehu sokerilla.  Lisää perunajauhot sekoitettuna pieneen tilkkaan kylmää vettä. Sekoita ja anna kiehua hetken. Jäähdytä. Kaada kastiketta kakun päälle ja herkuttele.


Luumutähdet

Uudesta Kotivinkin Joulu-lehdestä bongasin tämän Valion reseptin ja heti piti päästä tämä testaamaan. Nämä olivat todella hyviä ja sopivat täydellisesti herkuteltaviksi glögin kanssa kun illat pimenevät ja sää kylmenee. Muokkasin itse hieman tuon alkuperäisreseptin täyteosuutta.



500 g voitaikinalevyjä

täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk luumu-kanelirahkaa
1/2 prk luumumarmeladia

Kauli sulaneet voitaikinalevyt noin 2 mm:n paksuisiksi. Ota taikinasta tähtiä piparkakkumuotilla. Nosta tähdet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Voitele tähdet munalla ja pistele haarukalla. Paista tähtiä 200 asteessa noin 13 minuuttia.

Valmista täyte vaahdottamalla kerma. Lisää joukkoon rahka sekä luumumarmeladia oman makusi mukaan. Halkaise jäähtyneet tähdet ja lusikoi tai pursota täytettä tähtien pohjille. Laita kansi päälle. Sihtaa lopuksi päälle tomusokeria.




Minttusuklaapalat

Tämän reseptin olen löytänyt Belle Baien blogista. Ja todellakaan näitä ei ole turhaan nimetty maailman parhaimmiksi suklaapaloiksi. Tämä resepti on siis suora kopio tästä ja kirjoittelen tämän reseptin tänne lähinnä itselleni talteen.



Kaakaoliemi
2,5 dl vettä
200 g voita
4 rkl kaakaojauhetta
1 tl suolaa

Sekoita ainekset kattilassa ja kiehauta.

Taikina
5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria
2 tl vanijasokeria
1,5 tl soodaa
1 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokerit ja sooda. Lisää ensin kaakaoliemi jauhoseokseen, tämän jälkeen jogurtti ja lopuksi sekoita joukkoon munat. Taikinan voi tehdä ihan käsin vatkaamalla. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.


Kuorrutus
4 rkl maitoa
150 g voita
4 Pätkis-pötköä
2 rkl kaakaojauhetta
400-500 g tomusokeria

Kiehauta kattilassa maito, voi, kaakaojauhe ja rouhitut Pätkikset. Lisää lopuksi tomusokeri voimakkaasti sekoittaen. Kaada kuorrute suklaapalojen päälle ja koristele. Nosta suklaapalat jääkaappiin ja leikkaa kylmänä. Itse otin tällä kertaa palasia sydämenmuotoisella piparkakkumuotilla.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kastejuhlan tarjoilut

Blogini on viettänyt nyt hieman hiljaiseloa. Syynä tähän on ollut pieni, pian 3 kuukautta täyttävä tyttäremme, joka on täyttänyt päiväni sen verran tehokkaasti, ettei kakkuja ole nyt ehditty leipoa. Kastejuhlaan halusin ehdottomasti tehdä itse kakut sekä muita tarjottavia. Mitään uusia reseptejä en näihin kakkuihin testannut vaan vanhoilla tutuilla luottoresepteillä mentiin.

Kastejuhlan täytekakku


6 munan kakkupohja, jossa täytteenä mansikka- ja limemousset. Kakku kuorrutettu itsetehdyllä vaahtokarkkimassalla. Koristeet sokerimassaa.


Valkosuklaa-vadelmatuorejuustokakku

Tämä kakku tehty täältä blogista löytyvällä ohjeella: valkosuklaa-mansikkakakku. Ainostaan mansikat vaihdettu vadelmiksi.


Kastemekko-pikkuleivät



Idea ja resepti pikkuleipiin Mansikkamäen -blogista :)

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Amerikkalaiset pannukakut

Aurinkoisen sunnuntaiaamun kunniaksi herkuttelimme ihanalla pancakes -aamiaisella. Nämä pannukakut onnistui sen verran hyvin, että naputtelen reseptin tänne talteen seuraavaa kertaa varten.


3 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 munaa
3 dl maitoa
50 g voita
2 tl vaniljasokeria (tai 1/2 tl vaniljauutetta)
(2 dl pakastemusikoita)

Lämmitä uuni 50 asteeseen.
Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola. Riko munat toiseen kulhoon ja vatkaa niitä kevyesti. Lisää joukkoon maito, sulatettu voi ja vaniljasokeri. Kaada munaseos jauhojen joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Mikäli haluat tehdä mustikkapannukakkuja, kääntele lopuksi mustikat varovaisesti taikinan joukkoon. Itse jätin mustikat tällä kertaa taikinasta pois.

Paista pannukakkuja korkeintaan keskilämmöllä lettupannulla. Lado pannukakut lautaselle ja laita ne lämpimään uuniin odottamaan tarjoilua. Herkuttele vaahterasiirapin ja marjojen kera.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Mustikkajuustokakku

Uudessa Kodin kuvalehdessä oli niin herkullisen näköisen mustikkajuustokakun resepti, että sitä oli heti päästävä testaamaan!



pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 voita
1,5 rkl sokeria

täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
4 munaa
2 tl sitruunanmehua
2 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl sokeria

marmoripinta:
1 dl tuoreita mustikoita
3/4 rkl sokeria

Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sekoita joukkoon sokeri ja sulatettu voi. Painele keksiseos irtopohjavuokan (24 cm) pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia.

Notkista tuorejuusto ja lisää sekaan kerma, kananmunat, sitruunanmehua ja sokerit. Sekoita tasaiseksi.

Laita kattilaan mustikat ja sokeri. Kiehuta musikoita ja sokeria noin 5 minuuttia niin, että sokeri sulaa ja mustikat rikkoutuvat. Painele mustikat siivilän läpi niin että saat kaiken liemen talteen.

Kaada tuorejuustoseos vuokaan keksipohjan päälle. Tiputtele mustikkalientä lusikalla sinne tänne tuorejuustoseoksen päälle ja vedä cocktailtikulla marmorikuvioita pintaan.

Paista kakkua 175 asteessa 45-50 minuuttia. Jäähdytä kakku jääkaappikylmäksi ja koristele tuoreilla mustikoilla.


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Hääkakku liljankukkasin

Kesäiseen hääjuhlaan lähti tällainen kakku. Toiveena oli mansikka- ja valkosuklaamousset täytteeksi ja kermakuorrutus. Koristeeksi toivottiin valkoisia liljoja sekä sydämiä. Kakkua varten tein kolme kappaletta neljän munan kääretorttupohjaa. Kakku on hyydytetty suorakaiteen muotoisessa vuoassa. Koristeet tein vaahtokarkin makuisesta kaulintamassasta. Kakku on mitoitettu noin 35-40 hengelle.


Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele jauhoseos varovaisesti munasokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paista 200 asteessa noin 6-8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille jäähtymään.


Kostutukseen kului Spriteä noin 3 dl.


Mansikkamousse:
7,5 dl pakastemansikoita
150 g tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
1 dl sokeria
8 liivatelehteä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Soseuta mansikat. Lisää joukkoon tuorejuusto ja mausta sokerilla. Vaahdota kerma ja lisää kermavaahto mansikka-tuorejuustoseokseen. Liuota liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan (3-5 rkl). Lisää liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen.


Valkosuklaamousse:
250 g valkosuklaata
150 g tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
5 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Notkista tuorejuusto. Sulata valkosuklaa ja sekoita se tuorejuuston sekaan. Lisää joukkoon vaahdotettu kerma. Liuota liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan (3 rkl) ja lisää liivateseos ohuena nauhana valkosuklaamoussen joukkoon.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli. Kermapursotuksiin kului vispikermaa vajaa 5 dl.




tiistai 1. heinäkuuta 2014

Britakakku

Ihanan kesäinen britakakku tuoreista mansikoista!
Tämä resepti on suoraan Valion sivuilta. Tein näitä pohjia kaksi kappaletta, jotta kakusta tuli tarpeeksi iso.



pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset joukkoon vatkaten. Lisää joukkoon keskenään yhdistetyt kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (25 x 30 cm). Esipaista pohjaa uunin keskitasolla 180 asteessa 10 minuuttia.

marenki:
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri joukkoon pienissä erissä. Vatkaa kunnes valkuaisvaahto pysyy kulhossa, vaikka se käännettäisiin ylösalaisin. Levitä marenki esipaistetun pohjan päälle lusikalla. Paista vielä uunin keskitasolla 180 asteessa 15 minuuttia.

täyte:
2 dl vispikermaa
1/2 prk rahkaa
2-3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1l mansikoita

Vaahdota kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka. Mausta sokerilla mieleiseksi. Lusikoi kerma-rahkaseos pohjan päälle ja ripottele pilkotut mansikat päälle. Jätä halutessasi muutama mansikka kakun päälle koristeeksi. Nosta toinen pohja täytteen päälle.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ristiäiskakku


Hyvän ystäväni pienen pojan ensimmäiseen juhlaan tein tällaisen kakun. Kakun toteutukseen sain lähes täysin vapaat kädet. Toiveena oli, ettei täytteessä olisi suklaata ja kermakuorrutusta. Kuuden munan kakkupohja paistettu 26 cm:n vuoassa. Täytteenä lime- ja vadelmamousset ja päällä itse tehty vaahtokarkkimassa. Koristeet tehty kaulintamassasta.

pohja:
6 munaa
180 g sokeria
90 g vehnäjauhoja
90 g perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kääntele keskenään sekoitetut kuivat aineet varovaisesti munasokerivaahdon joukkoon. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (26 cm). Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia.

kostutus:
2,5 dl Spriteä

vadelmamousse:
1/2 l vadelmia
100 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
6 liivatetta

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta vadelmat ja sekoita joukkoon tuorejuusto, mausta seos sokerilla. Vaahdota kerma ja sekoita kermavaahto vadelma-tuorejuustoseokseen. Liuota liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan (n. 3 rkl) ja lisää liivateseos vadelmaseokseen varovasti ohuena nauhana.

limemousse:
2 limeä
100 g tuorejuustoa
2,5 dl vispikermaa 
1 dl sokeria
4 liivatetta

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Purista limeistä mehu ja sekoita keskenään tuorejuusto, limen mehu ja sokeri. Halutessasi voit värjätä moussea pienen pienellä tilkalla vihreää elintarvikeväriä limen väriseksi. Vaahdota kerma ja yhdistä se lime-tuorejuustoseokseen. Liuota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja kaada liivateseos ohuena nauhana limemoussen sekaan.